Rauhallinen iltapäivä, luonnonvalo taiteilijan studiossa. Asiakas istuu muotokuvan mallina hiljaa keskittyneenä kännykän viesteihin. Taiteilija sekoittaa öljyväreistä sopivan sävyn ja maalaa silmäläsit nenällä. Sudin linjat tarkentavat kasvojen varjoja ja kehon asentoa. Maalaustyön syveneminen alkaa.

Edellisen istunnon jälkeen kuivunut maalaus saa nyt uutta kiiltävää pintaa värien, valon ja varjojen voimistuessa. Harjaantunut taidemaalari etsii katseellaan mallille ominaisia piirteitä ja olemusta kankaan takaa. Malli vaihtaa istumakulmaa rennosti tunnin vierailun aikana. Taiteilija keskittyy kompositioon.
Uusi käynti sovitaan istunnon päätteeksi pidettäväksi kuukauden kuluttua. Vaikka maalauksen synty sen alkuviivoista monikerrokselliseen esittävään ja valmiiseen maalaukseen vie 6 kuukautta, tuovat istuntokäynnit kivan muiston hienona taidekokemuksena oman maalauksensa tuotannosta.

Valmistuvaa teosta katsotaan mallin kanssa vasta valmistumisen lopussa, sillä keskeneräinen muotokuva ei anna riittävää kuvaa lopputuloksesta. Istuntojen aikana maalaamisen hiljaisuuden katkaisee välillä hetkittäinen jutustelu päivän uutisista, kun jo edellisellä studiokäynnillä tutuksi tulleet asiakas ja taidemaalari juttelevat maalaustyön aikana.
Istumamukavuus on tärkeää luonnollisen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Taiteilija katsoo välillä kangasta, välillä sen takaa mallin kasvojen luustoa, olkapäiden rakennetta osana käsien linjoja, kehon mittasuhteita ja silmien värejä. Rakenteita ja habitusta.
Muotokuva syntyy herkkyydellä voida tunnistaa yksilöllisiä piirteitä, jotka tehostavat mallin tunnistettavuutta lopputuloksesta. Malli kertoo vaikkapa harrastuksistaan, lempiväreistään tai eri aikojen taideteoksista, jotka muistaa nähneensä matkoillaan.

Muotokuva kestää sukupolvelta toiselle. Sen tilaaminen asiantuntevalta taiteilijalta sisältää alussa aikataulun sopimisen, hinnan ja koon määrittämisen sekä muotokuvan tarkoituksesta keskustelua.

Onko kyseessä lahja, joka olisi saajalle yllätys? Vai kenties syntymäpäiviään juhliva perheenjäsen, kenen muotokuvan halutaan jäävän sukupolville eteenpäin? Vai molempia?
Jos tilaaja ostaa teoksen yllätyksenä läheiselleen tai esimerkiksi työyhteisön kunnianosoituksena kollegalle, sovitaan teos annettavaksi lahjakortin kautta niin, että malli käy muotokuvansa istunnoissa vasta juhlatilaisuuden jälkeisinä aikoina. Suosituimmat muotokuvatilaukset ovat syntymäpäivälahjoja sekä puolison antama tilausteos rakkaalleen.

Asiakas on innoissaan tulevasta muotokuvastaan, jonka hän on saanut perheeltään lahjaksi. Istunnot ovat mukava läsnäolo taiteen äärellä. Taiteilijan työn vaiheet tulevat kiinnostavalla tavalla tutuksi. Studiokäyntejä voi muistella pitkään, kun jo valmistunut teos koristaa seinää kehyksensä ja vernissan kanssa.
Kuvataiteilija Sini Kunnas asuu ja työskentelee Lapissa. Työn alla oleva muotokuva kulkee mukana mallin istuntoihin, mikäli istuntojen tapaamiset sovitaan muualle kotimaassa. Muotokuvan istunnot voivat olla myös pääkaupunkiseudulla.
Yleisin teoskoko on korkeus 80 cm x leveys 60 cm. Kehys valitaan sopivaksi tilaan, jonne teos asetetaan ja se valitaan yleensä vasta valmiiseen teokseen. Vernissa laitetaan ennen kehyksen asentamista, mutta vasta kuivuneeseen teokseen.
Taiteilija on usein paikalla teoksen luovutuksen juhlassa. Paikalle kutsutaan vieraita kokemaan yhdessä muotokuvan saajan ilo valmiin teoksen paljastuksen yhteydessä. Tässä vaiheessa on yleensä jo monta upeata tarinaa yleisölle kerrottavana muotokuvan synnyn vaiheista sekä mallilla että taiteilijalla.
Alussa siis asiakas ja taiteilija sopivat teoksen valmistumisen aikataulun, koon ja hinnan, luovutuksen päivän sekä mahdollisen juhlapuheen ajankohdan. Teos voidaan asettaa peitettynä juhlatilaan ennen lahjan saajan sinne saapumista, vaikka hän olisi istunut mallina. Lopullinen muotokuva on kehystetty.

Lisätietoja muotokuvan tilaamisesta:
artistsinikunnas(a)gmail.com/
Tel. +358409300203 Sini.
Holvin ostolinkki on saatavana sähköpostitse ja teoshintoja sekä muuta infoa muotokuvista voi tiedustella ennen mahdollista tilauksen päätöstä. Holvista ostettu taidetuote on verkko-oston sopimus EU:n alueella. Sen lisäksi on mahdollista saada erillinen muotokuvan tilauksen sopimus sekä taiteilijan CV ja lehtiartikkeleita menneistä näyttelyistä 1998-2023 ajalta.
Teoskuvia on nähtävänä myös tällä sivustolla sekä työnäytteiden kuvia on saatavana.
Muotokuva on ainutlaatuinen arvostuksen osoitus lahjan saajalle. Taiteilijan tavoite on ikuistaa yksilöllistä erityisyyttä. Tällainen luksusteos on investointi muistoihin ja tarkkaa ammattitaitoa vaativaa käsityötä, joka säilyy.
#muotokuva #porträtt #luksustuote #syntymäpäivälahja
You must be logged in to post a comment.